Uudet jakelupalvelut tuovat vaikka kauppakassin kotiin

Alma Manu Oy tarjoaa varhaisjakelun lisäksi mahdollisuuden tavoittaa asiakkaat monien tuotteiden päiväjakelulla. Siksi jakelun palvelutarjonta onkin ainutlaatuisen kattavaa.

Alma Manun jakelu kuljettaa vaikkapa ruoka- ja kauppakassit aina kotiovelle asti.

Sanomalehden saapuminen aamukahvipöytään on edelleen tärkeä ja odotettu asia, mutta nykyaikaiset jakelupalvelut ovat paljon muutakin kuin lehtien varhaisjakelua aamuyön tunteina.

Sanomalehtien painajana ja varhaisjakelijana tunnettu Alma Manu Oy on panostanut perinteisen osaamisensa lisäksi räätälöityihin logistiikka- ja kuriiripalveluihin.

- Meidät tunnetaan Pirkanmaalla erityisesti Aamulehden jakajana, mutta voimme nykyisin huolehtia myös monesta muusta jakelusta ympäri vuorokauden, korostaa uusista jakelupalveluista vastaava Alma Manun tuotepäällikkö Olli Ahvenniemi.

Jaettavana voivat olla vaikkapa verkkokauppapaketit tai kauppakassilähetykset.

- Esimerkiksi Rovaniemellä kuljetamme iltaisin paikallisen K-supermarketin kauppakasseja kuluttajille. Kauppakassien ja pienpakettien jakelun lisäksi voimme tehdä myös pakettinoutoja, Ahvenniemi luettelee.

Logistiikkajohtaja Taru Ojalan mukaan kokenut jakeluyritys hyödyntää uusissakin palveluissa paikallistuntemustaan ja kustannustehokkuuttaan.

- Tunnemme toiminta-alueemme osoitteet - niin kotitaloudet kuin yrityksetkin. Paikallistuntemus on vahvaa osaamistamme, Ojala sanoo.

Iso jakeluyhtiö pystyy myös olemaan ketterä liikkeissään erilaisten palvelujen tarjoajana.

- Olemme aina valmiina räätälöimään palveluita asiakkaiden tarpeiden mukaan.

Ojala muistuttaa, että päiväjakelun lisäksi myös lehtien varhaisjakelun yhteyteen voidaan ottaa mukaan muuta jakelua.

Varhaisjakeluverkko toimii seitsemänä päivänä viikossa, ja sen kautta erilaisia tuotteita voidaan jakaa kustannustehokkaasti.

Alma Manu on osaava alueellinen ja paikallinen jakelija Pirkanmaan lisäksi Satakunnassa ja Lapissa.

Alma Manu toimii myös osana Jakeluyhtiö Suomea, joka on yhdentoista kotimaisen mediatalon perustama yhtiö.

Jakeluyhtiö Suomi tarjoaa palveluita valtakunnallisille asiakkaille erityisesti osoitteellisten kirjeiden, lehtien ja pienpakettien jakeluun.

- Esimerkiksi aikakauslehtien jakelu alkoi meillä juuri Jakeluyhtiö Suomen kautta. Seuraavien kuukausien asioita on osoitteellisen kirjejakelun aloittaminen, Ojala mainitsee.

FAKTA

Alma Manu Oy

Mediakonserni Alma Mediaan kuuluvalla yrityksellä on lehtipaino ja tulostuspalvelukeskus Tampereella sekä jakelua Pirkanmaalla, Satakunnassa ja Lapissa.

Kuljettaa lehtien lisäksi muutkin lähetykset perille vastaanottajalle asti.

Tarjous kannattaa pyytää, jos tarvitsee varhaisjakelupalveluita, painopalveluita, räätälöityjä logistiikka- ja kuriiripalveluita, kirjeiden sopimusjakelua tai osoitteellista ja osoitteetonta suorajakelua.

Palveluksessa on lähes 1 000 työntekijää, joista jakajia on noin 800.

Tavoittaa joka yö yli 400 000 taloutta ja yritystä.

Ota yhteyttä: Olli Ahvenniemi (logistiikka- ja kuriiripalvelut) puh. 010 665 3043.