Yhdellä maksulla työpiste itselle tai koko tiimille

VarmaWorks ratkaisee uuden ajan yrityksen toimitilatarpeet vaivattomasti Finlaysonin alueen innovaatiokeskittymässä.

VarmaWorks on paikka, jossa työnteon lomassa tavataan ihmisiä ja inspiroidutaan ympäristöstä, näkevät Uuden Tehtaan johtaja Jukka Matikainen ja Varman kiinteistöpäällikkö Kai Niinimäki.

Mies, kitara ja… yksi tämän hetken ladatuimmista edu- eli oppimissovelluksista!

Yousicianin teknologiavastaava Anssi Klapuri esittelee yhtiön tekemää musiikin itseopiskelusovellusta VarmaWorksin tiloissa Finlaysonilla Tampereella.

- Yrityksemme toimisto sijaitsee Helsingissä, mutta tarvitsimme yhden työpöydän myös Tampereelta ja saimme sellaisen Finlaysonilta, Klapuri kertoo.

Vaivattomat ratkaisut ovatkin Finlaysonin alueen vanhassa tehdasmiljöössä Tampereen keskustassa toimivan VarmaWorksin alaa.

- Resursseja ei tarvitse sitoa omaan kiinteään toimistotilaan. Vakuuksia tai sähkösopimuksiakaan yrittäjän ei tarvitse miettiä, kun yhdellä kuukausimaksulla saa koko paketin, esittelee kiinteistöpäällikkö Kai Niinimäki Finlaysonin alueen kiinteistöt omistavasta työeläkeyhtiö Varmasta.

- VarmaWorksin ja Uuden Tehtaan yhteinen visio on tehdä Finlaysonin alueesta luovan työn ja avoimen innovaation ykköskeskus Euroopassa, jo pitkään alueella vaikuttaneen New Factoryn/Uuden Tehtaan johtaja Jukka Matikainen maalailee.

- Tampereen kaupunki on Smart Tampere –kehitysohjelman myötä panostamassa vahvasti Tampereen kehittämiseen johtavaksi kestävän kehityksen älykaupungiksi. Finlaysonin alue haluaa olla mukana kehitystyössä tarjoamalla moderneja toimitilaratkaisuja innovaatioalustoiksi, toteaa Niinimäki

Niinimäki ja Matikainen näkevät, kuinka Uuden Tehtaan ja VarmaWorksin naapuruus tarjoaa hyvät puitteet uudelle innovaatiokeskittymälle.

- Uuden Tehtaan startup-ohjelmassa laitetaan liikeidea liikkeelle, minkä jälkeen se voi kasvaa ja kehittyä VarmaWorksissa. Yrityksen myöhemmässä kehityksessä Finlaysonin alueelta löytyy tiloja sitten taas uusiin tarpeisiin, Niinimäki luettelee.

- Mukana on yhteisöllisyys, kun avoimet työskentely- ja oleskelutilat tarjoavat mahdollisuuden ajatusten, kokemusten ja ideoiden vaihtamiseen, hän lisää.

- VarmaWorksissa olisi hieno nähdä laajasti eri toimialojen yrityksiä. Monipuolisuus tarjoaa hyvän mahdollisuuden innovatiivisuudelle, kun paikalla on erilaisia toimijoita, jotka voivat löytää yhteistyömahdollisuuksia.

Finlaysonin VarmaWorks on kiinteistön omistavalle työeläkeyhtiö Varmalle konseptin pilottikohde. Samanlaista toimintaa suunnitellaan tällä hetkellä pääkaupunkiseudulle.

Tilojen käyttöä edistämään avattiin vastikään nettipohjainen varaus- ja maksujärjestelmä osoitteessa varmaworks.fi.

- Sieltä pystyy katsomaan vapaat tilat ja tekemään käyttöoikeussopimuksen tiloihin. Varauksen teko on tehty mahdollisimman helpoksi, Niinimäki sanoo.

- Itse unelmoin, että tänne ainutlaatuiseen miljööseen tulisi uutta luovaa työtä sekä merkittävä startup- ja innovaatiokeskittymä, Uuden Tehtaan Jukka Matikainen miettii.

VarmaWorksin avoimet ovet 16.11. kello 13-16. Tervetuloa!

FAKTA

VarmaWorks

  • VarmaWorks Finlayson sijaitsee perinteikkäällä Finlaysonin alueella Tampereen keskustassa.
  • Tilojen käyttöoikeuden voit ostaa tarpeen mukaan: vapaa työpiste tai vakiotyöpiste yhteisellä työskentelyalueella taikka tilat erikokoisille tiimeille.
  • Yksilötyöpisteiden hinnat alkaen 150 e/kk ja tiimityötilojen alkaen 400 e/kk. Hintoihin lisätään arvonlisävero.
  • Käyttöoikeussopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana kuukauden kerrallaan.
  • Kalusteina ovat työpöytä, laadukas työtuoli ja lukittava säilytyslokerikko.
  • Käytettävissä on lisäksi esitystekniikalla varustettuja kokoustiloja, nopea langaton nettiyhteys, monitoimilaite tulostukseen, skannaukseen ja kopiointiin sekä mukavia oleskelu- ja taukokeittiötiloja.
  • Omakustanteisina käytettävissä myös kahvi-, juoma- ja välipala-automaatit.

Sovi tilaesittely: varmaworks@varma.fi.