Allergikko, johtuvatko oireesi likaisesta sängystä?

Allergia-aika on taas täällä, monella allergioista kärsivillä on nenä tukossa ja yötkin saattavat mennä yskiessä. Puhtaassa makuuhuoneessa on helpompi hengittää ja raikkaassa ilmassa nukuttaakin paremmin. Ahkera siivoaminen vähentävää erilaisia allergia- ja yliherkkyysoireita ja estää lian ja pölypunkkien kerääntymisen vuoteeseen. Riippuen siitä, kuinka usein tyynyjä sekä peittoja huoltaa ja huolellisesti vuodetta hoitaa voi olla merkittävä ero oireista kärsimiseen.

Muutama vuosi sitten huhuttiin aprillipäivän alla, että pölypunkit olisivat kuolleet sukupuuttoon. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa, sillä pölypunkkeja on käytännössä jokaisessa vuoteessa, ja lisäksi myös usein sohvissa ja auton penkeissä. Uudet vuoteet ovat kotiin tuodessa punkittomia, mutta jo parin kuukauden sisällä nekin saavat oman punkkikantansa.

- Pölypunkit tarvitsevat viihtyäkseen kostean paikan. Ihmisestä irtoaa yön aikana lakanoihin ja vuodevaatteisiin rasvaa, hilsettä ja kosteutta, joka homehtuneena tarjoaa punkeille ravinnepitoisen aterian. Vuoteessa erityisesti tyynyt ovat punkkien suosikkipaikkoja, kertoo Unikulman ergonomiasuunnittelija Vesa Tuominen.

Jos lakanoiden vaihtoa ja sängyn siivousta laiminlyödään, hometta ja pölypunkkeja pääsee kertymään vuoteeseen.

Puhdas vuode kannattaa

Pölypunkkia ei pysty näkemään paljaalla silmällä, mutta läheltä kuvattuna se näyttää kaikkea muuta kuin viehättävältä yöseuralta. Se saattaa olla myös riskitekijä terveyden kannalta, sillä pölyinen vuode voi aiheuttaa silmätulehduksia, poskiontelontulehduksia, taiveihottumaa sekä kuorsauksesta johtuvia hengityskatkoksia.

- Merkkejä lian ja pölyn valtaamasta vuoteesta ovat muun muassa silmien rähmiminen, nenän tukkeutuminen sekä kuorsaaminen, joka saattaa johtua poskionteloista tulevan rään valumisesta kurkkuun, Tuominen kertoo.

Allergia voi johtua pölypunkeista itsestään, mutta useimmiten kyseessä on huone-, eläin- ja siitepölyn yhtälö, jossa kaikki yliherkkyydet edesauttavat toisiaan. Pölypunkkien poistamisella tai ainakin vähentämisellä helpottaa allergiaoireita. Allergia-aikoina kannattaa käyttää ilmapuhdistinta keräämään pölyä makuuhuoneen ilmasta. Huoneilman laatuun kannattaa kiinnittää muutenkin huomiota ja varmistaa että tuloilma on suodatettu epäpuhtauksista.

Pesua, tuuletusta ja imurointia

Tehokas ase allergia-aikana oireita vastaan on ahkera siivoaminen: lakanoiden vaihto kerran viikossa, tyynyn peseminen kerran kuussa ja petauspatjan ja täkin peseminen pari kertaa vuodessa.

Myös huolimattomuudelle saa antaa tilaa, sillä petaamattomasta sängystä kosteus häviää nopeammin. Kosteus nopeuttaa pölyn ja muiden epäpuhtauksien homehtumista.

- Pölypunkkien tappaminen ei kuitenkaan yksinään auta, sillä home ja karsta jäävät silti patjan sisään. Jos ruokapöytä pysyy katettuna, patjaan muodostuu nopeasti uusi pölypunkkikanta. Patjan imuroiminen voi auttaa, mutta on hyvä muistaa, ettei mikään ole ikuista: vaikka kuinka siivoaisi, sängyn käyttöikä ei ole kuin kymmenen vuotta.

Paraskaan tyyny ei ole ikuinen

Pesemättömän tyynyn likamäärä on yhtä suuri, kuin jättäisit hiuksesi pesemättä. Tyyny tulisikin pestä pesukoneessa vähintään kolmen kuukauden välein. Paljon hikoilevien tulisi pestä se vielä useammin.

– Tyynyn voi pestä normaalikokoisessa pesukoneessa pesuohjeen mukaan. Pesuainetta kannattaa laittaa normaalia reilusti vähemmän, jottei tyynyyn jää pesuainejäämiä, Tuominen ohjeistaa.

Vaikka tyynyä peseekin suositellusti, on se hyvä vaihtaa uuteen viimeistään kahden vuoden päästä käyttöönottopäivästä. Kun tyyny on jo aivan litistynyt, eikä se pesunkaan jälkeen pysy kuohkeana, on tyyny syytä heittää roskiin. Lättänä tai muotonsa menettänyt tyyny ei tue niskaa.

Uusi tyyny kannattaa valita aina ammattilaisen avulla liikkeessä kokeillen, sillä jokaisella nukkujalla on yksilölliset tarpeensa. Oikea tyyny löytyy fysioterapeutin ja UnikLab-mittalaitteen avulla, laitteisto mittaa kehon patjaan kohdistamaa pintapainetta.