Sängyn ostajan opas

Kesä on lomailun ja levon aikaa, vai onko? Monet meistä tekevät lomalleen minuuttiaikataulun ja tehokasta puuhasteluaikaa haetaan valoisista kesäöistä. Latautumisen ja kroppamme kannalta olisi kuitenkin ensiarvoisen tärkeää myös muistaa nukkua ja levätä kunnolla.

Millainen se oikea petikaveri meille kullekin oikein olisi?

Millainen vuode siis auttaisi lataamaan akkujamme tehokkaimmin ja antaisi paremmat eväät selviämään arjen haasteista? Ja ennen kaikkea, miten hankkia juuri kunkin tarpeisiin sopiva vuode? Markkinathan ovat kyllästettyjä mitä erilaisimmilla vaihtoehdoilla ja usein hankintaan käytettävissä oleva aikakin tuntuu olevan kortilla.

Mainoksissa huonekalualan jatkuva alekampanjointi on saanut kuluttajatkin ymmälleen. Yli 50%:n alet ovat jokapäiväisiä ja moni vuoteenostajakin etsii automaattisesti halpaa hintaa tai ainakin isoja alennuksia. Kun vielä samalla saa makkaraakin tai lettuja, niin mikäs sen helpompaa, kun kerta halvalla saa. Kuitenkin usein unohtuu se tosiasia, että isot alennukset ovat pelkkä hinnoittelukikka ja usein ison alennuksen tuotteita ei sitten myymälöistä löydykään. Lisäksi valveutuneen kuluttajan on hyvä muistaa, että halpa hinta kertoo usein sarjavalmistetuotteesta, joustamattomasta tuotannosta, pitkistä toimitusajoista, huonoista takuista sekä ennen kaikkea alhaisesta asiakastyytyväisyydestä.

Pehmeä vai kova sänky?

Aikojen saatossa vuoteiden sarjatuotantovalmistajat ovat iskostaneet kuluttajien mieleen kolme vuodevaihtoehtoa: pehmeä, medium ja kova. Näistä vaihtoehdoista pitää sitten huonekaluliikkeessä pystyä päättämään ja ainoaksi vaihtoehdoksi usein jääneekin vuoteen kokeilu takapuolituntumalla. Vuoteen sopivuus paljastuvat nukkujalle usein vasta kuitenkin vuoteessa nukuttujen tuntien jälkeen, joten usein kotona onkin edessä yllätykseksi vuoteen sopimattomuus nukkumiseen. Halutessaan kuluttaja voi kuitenkin koemaata vuodetta liikkeessä, mutta tuolloinkin kokemus on varsin pintapuolinen. Enemmistö ihmisistä nukkuu paremmin napakassa kuin pehmeässä vuoteessa.
Patjan tulee tukea nukkujan vartaloa oikeista kohdista ja toisista joustaa, esim. olkapään pitää päästä uppoamaan patjaan. Rentoutuneena nukkuu paremmin ja aamulla ei herää selkä kipeänä. Usein pariskunnalla on samanlaiset patjat, vaikkei vartaloilla olisikaan juuri mitään yhteistä.

Unta asiantuntijan avustuksella

Helpoimmalla kuluttaja pääsee unen ja makuuhuoneen parantamisessa käyttämällä apunaan alan asiantuntijoita. Näin välttyy ikäviltä yllätyksiltä jälkeenpäin ja tuotteet ovat juuri omaa yksilöllistä tarvetta varten suunniteltuja ja valmistettuja. Lisäksi kallisarvoista aikaa säästyy ja kuluttaja voi keskittyä rauhassa vuoteen materiaalien ja värisävyjen valintaan, kun asiantuntija suunnittelee vuoteen kullekin nukkujalle sopivaksi.

Asiantuntijaa valitessa on hyvä kiinnittää huomiota yrityksen historiaan, tuotteiden valmistusmaahan, takuisiin sekä kysellä esimerkiksi ystävien kokemuksia kyseisen yrityksen tuotteista.

Minkäkokoinen vuode?

Vuoteesi tulee olla riittävän leveä. Suositus on 90 cm leveyttä nukkujaa kohden. Vuoteesi pituus tulee olla vähintään +20 cm omaan pituuseesi. Näin saat riittävästi tilaa raajoille liikkua eikä unesi häiriinny. Makuuhuone kannaattaa mitata jo etukäteen ja miettiä, minkäkokoinen vuode sinne mahtuu.


Kotimainen perheyritys Unikulma on jo yli 30 vuoden ajan toiminut yksilöllisten vuoteiden sekä makuuhuoneratkaisujen edelläkävijänä Suomessa. Unikulmassa mitataan kaikki asiakkaat UnikLab-pintapainejärjestelmällä. Laitteisto mittaa kehon patjaan kohdistamaa pintapainetta. Unikulman ammattitaitoinen henkilökunta koostuu fysioterapeuteista sekä ergonomiasuunnittelijoista. Mittausten ja Unianalyysin pohjalta Unikulma valmistaa Sinulle yksilöllisesti sopivan sängyn. Kaikki yksilölliset vuoteet valmistetaan käsityönä Unikulman tehtaalla Vantaalla.